Emman blogi

21.3.2026

Moikka! Nonnih, melki vuoteen en ole tänne muistanut kirjoittaa, kun tulee vaan päiviteltyä tuolla feispuukissa. 

Olen näköjään viimeksi miettinyt, millaista on olla äiti ja nyt vuotta myöhemmin sen tiedän. Iloja, suruja, huolta ja työtä. Äippä sanoi, että olin maailman paras äiti lapsilleni ja jatkoi, että on se kumma, että vaikka olin ensikertalainen, niin tiesin täsmälleen, mitä tein. Järkytin jopa äipän viisaudellani ja rohkeudellani, joka totesi, että kyllä on Luoja rakentanut kaiken äidin vaiston täydellisesti, mitä voi vaan ihmetellä, kun uutta elämää ja sen syntymistä katselee. 

Niin minulle syntyi viime kesänä viisi vaavia. Äippä toimi kätilönä ja onneksi toimi, sillä ensimmäinen poika oli hiukan jumissa. Kaikki saatiin onneksi hengissä ulos ja synnnytys sujui loppujen lopuksi oikein mallikkaasti. Uskokaa tai älkää, niin kaikki oli poikia 😺. Mango siitä hieman kärkkäästi mainitsi, sillä Naisjaostossa olemme huolissamme tasa-arvosta ja pitkään vallinneesta miesylivallasta Teiskon vantteroissa. Noh, uskottava se äipänkin oli lopulta, ettei katraassani tyttöjä ollut. Kaksi poikaa oli hieman pienempiä, ja syntyessä toinen tarvitsi herättelyä. Äippä antoi esikoiselle lisämaitoa, sillä taistelu suosikkipaikasta maitobaarissa oli kova veljesten kesken. Tämä poika alkoikin vahvistua ihan silmissä. Ekana aamuna äippä totesi, että toistakin pientä piti syöttää. Elämä ei ole reilu kaikille ja miksi, sitä ei kukaan osaa selittää. Jos olet kovin herkkä, lopeta lukeminen tähän.

Toinen pienistä pojista, se kaikkein vaalein, alkoi hiipua. Kyllähän minä näin sen, mutta äippä yritti ruokkia pikkuista, jonka hän risti Blondiksi. Pienen paino ei noussut, siinä missä muiden. Kului toinen ja kolmas vuorokausi ja äippä syötti pikkuista. Paino nousi niukin naukin, mutta liian vähän. Neljäntenä aamun pikkuinen valitteli, kun äippä syötti sitä ja menin äipän luokse, nousin takajaloilleni ja etutassut äipän polville ja sanoin äipälle, että anna olla, ei kiusata pientä enää. Samalla yritin tehostaa sanomaani huitomalla äippää pehmeällä tassullani. Äippä katsoi minua surullisena ja surkeana sanoen, että pakkohan meidän on antaa pienelle ruokaa. Ajattelin, että pitkität äippä vain sen pojan kärsimyksiä. Äippä laski pienen lämpötyynylle lepäämään ruokinnan jälkeen, kun minä olin pentuteltan toisessa päässä muiden poikien kanssa. 

Äippä lähti pois huoneesta, mutta kuului puhuvan puhelimeen, että mahtaako Blondi enää nähdä huomista päivää. Äippä tuli noin 15 minuutin päästä takaisin luoksemme ja kumartui pentupesälle. Hän ihmetteli, miksi oli siirtynyt toisten poikien luota toiseen päähän, mihin hän jätti Blondin. Katsoin häneen olkani yli, mutta en vastannut mitään. Oli hetki, jolloin ei vaan ollut oikeita naukuja minullakaan. Äippä kysyi hätääntyneenä, että missä Blondi on?? ja työnsi samalla kätensä minun kylkeni alle, sillä olin juuri siinä paikalla, mihin äippä Blondin jätti. Äippä veti kylkeni alkta Blondin ja kysyi järkyttyneenä, että menitkö tarkoituksella tähän. Sitten äippä nieleskeli ja katseli pientä hopeapoikaa kyyneleet valuen. Äippä ei sanonut minulle mitään, vaan otti pienen elottoman olennon ja laittoi sen pieneen laatikkoon. Minä menin toisten poikien luokse. Äippä palasi ja silitti minua sanoen totisena ja itkien: "Emma-kulta, sinä tiesit tismalleen, mitä teit. Olet rohkea tyttö ja vahva emo. Et halunnut pentusi kärsivän, kun tiesit, ettei hän selviä." Luulen, että äippä oli järkytyksestään huolimatta jollain kumman tavalla myös helpottunut, kun tein itse sen päätöksen, johon äipästä ei olisi ollut. Äippä silitti minun raidallista päätäni ja toisti moneen kertaan, että kyllä sinä Emma olet viisas ja rohkea äiti. Katsoin äippää silmiin viisailla silmilläni, kuten äippä sanoi. Tiedän, että äippä ymmärsi, että vaihtoehtoja ei ollut. Äippä sanoikin: " Emma-rakas, sinä ratkaisit asian tavallasi,  ja kunnioitan päätöstäsi. Äippä hautasi Blondin vantteroiden muistolehtoon emmekä siitä enempää puhuneet. Sanoin äipälle, että keskitytään näiden elävien hoitoon ja kasvatetaan näistä huisin komeat pojat. Niin sitten tehtiinkin.

Pojat kasvoivat vauhdilla ja opetin heidät karkaamaan pentuhuoneesta, koska mielestäni he tarvitsivat enemmän tilaa juosta, kun yhden huoneen tilat alkoivat käydä pieniksi. Kun äippä avasi oven, ampaisin kuin nuoli ulos ja arvatkaa mitä, seuraavan kerran, kun ovi aukesi muistaakseni Freddy syöksyi ovesta samalla tavalla isolle puolelle. Seuraavalla kerralla Muistaakseni Figaro ampaisi myös. Oppivaisia poikia, kröhöm. Äippä lopulta päästikin pojat "ulkoilemaan" isojen vantteroiden sekaan, jotka olivat hieman ihmeissään, miten rohkeita poikia sitä ollaan olevinaan. 

Minähän itse pääsin pentuhuoneesta aina pois ja juttelemaan myös oman isini kanssa, kun halusin hieman happea ja rauhaa, sillä kuten äidit tiedätte, me äiditkin tarvitsemme välillä omaa aikaa. Isi tykkäsi pojista kovasti ja vahti heitä simmut soikeina, kun he tulivat juoksemaan isolle puolelle. Niin sitä poijat kasvoivat ja koitti syksy.  Pojat lähtivät silloin omiin uusin koteihinsa. Heille kaikille kuuluu oikein hyvää. Hehän ovat jo 9 kuukauden iässä ja alkavat olla jo isoja poikia. 

Jaa olenko kaivannut poikia😹, en todellakaan 😹, mutta lähettelen heille aina suukkoja ja haleja 😽😽😽😽 ja on hienoa, että äippä saa terkkuja ja kuvia pojilta. Äippä on nyt vasta päivitellyt poikieni kuvia tuonne pentusivuille. Vielä puuttu Fazerin kuvat, mutta kohta nekin sinne ilmaantuvat. 

En kysy saanko lähettää terveisiä, vaan lähetän rakkaat terveiset poikien isälle, Totolle 😽❣️Harmi, että lopetit isukkiuran, sillä olisin voinut tavata sinut toistekkin. 

11.5.2025

Hyvää Äitienpäivää Camilla-äiti ja Mina-mummi ja Deli-isomummi! Samoin mun toiselle mummille, joka on mun isin äiti!

Olen tässä tuumaillut, että millaistahan olisi olla äiti, hih. Äippä sanoi, että sehän nähdään, jos sinusta tulee tulevaisuudessa äiti. Äippä sanoi, että minun lapsien hoitaminen on ehkä helpompaa, kun saan kasvattaa lapset kotona ja voisin välillä tulla huilaileen pentuhuoneesta pois. Siellä kun on yleensä aika lämmin. Minun kolme sukupolvea ylöspäin ovat olleet sijoitustyttöjä ja vieraita muulle laumalle. Heitä ei voinut päästää tänne Jessen, Jerryn, Mangon kanssa, vaikka tosin Camilla-äitini aikoinaan pari kertaa karkasikin pentuhuoneesta. Isi oli ihan innoissaan. Hih. Isi tykkäsi äitistä. Isi on muuten luvannut auttaa mua lastenhoidossa sitten, jos semmoisia tulee. Ei nyt tällä kertaa muuta kuin hyvää kesän odotusta!

10.4.2025

Heräsin tuolta kiipeilypuun nokasta. Näin unta, että mulla oli treffit ison vaalean komeen herrasmiessulhon kanssa. Se sulho esitteli mulle ittensä ja sanoi siinä unessa mulle, että onnenpeliä tämä on. Äippä nauroi ja sanoi, että ehkä se oli enteellistä mutta totesi sitten, että todellakin onnen peliä. Onneksi nyt on kevät ja päästään enemmän terassillekin ja tulee muuta ajateltavaa. Kaikki tapahtuu sitten aikanaan, eikä voi kuin odotella. Kysyin, että pitäisikö mun sinne Kattinderiin ilmoittautua, niin äippä sanoi, että elä viitti. Tuntemattomien mirrien kanssa hän ei kuulemma mua päästä treffeille.

29.3.2025

No voihan nenä. Mulla oli sovittuna treffiaikeita yhden sulhon kanssa, mutta luonto päätti, ettei siitä tuukkaan mitään. Pitääks mun nyt mennä sinne kattinderiin!!? Pojat sano, että semmonen on olemassa 🤔 Äippä sanoi, että olen ensimmäinen Vanttera-tyttö, joka juoksee niin sanotusti normaalisti eikä joka toinen viikko. Noh nyt pitää miettiä löytyykö sitä unelmien poikamiestä mulle ollenkaan. Mä kävin semmosissa testeissäkin ja kaikki oli okei ja sain luvan perheen perustamiseen. 

16.2.2025

Pitää tänne nyt laittaa ylös, että mä en tuu vähään aikaan näytöksiin. Se johtuu nääs siitä, että mä oon jo iso tyttö ja nyt mä harkitsen jo perheen perustamista. Saa nähdä sitten onnistuuko se. Mun pitää vaan löytää ittelleni hyvä heila. Ennen helluntaitahan se pitäis kuulemma löytää.  

11.11.2024

Heippa!

Minä olen nyt jo yli puolen vuoden ajan asunut isin kanssa täällä Coonilassa ja tykkään isistä. Isikin sanoi, että tykkää musta ja on onnellinen, että sai minusta ystävän. Me nukutaan ja leikitään yhdessä ja vahditaan terassilla kurreja ja lintuja ja lentäviä lehtiä. Noi isommat vantterat ovat hyväksyneet minut, mutta ei ne kauheesi halua leikkiä mun kaa. Mango toisinaan juoksee mun kaa kilpaa. Etenkin huvitti alkuun toi meidän johtaja. Se on semmonen valtavan iso möhköfantti. Me meen sen ohi silleen kylkimyyryä häntä pystyssä, niin se kattoo hölmistyneenä mua.

Me ollaan isin kanssa käyty näyttelyissä muutaman kerran. Justiinsa tultiin kaukaa maailmalta. Siellä oli hirveästi kissoja. Mua kyllä suoraan sanottuna jännitti siellä. Mutta sitten isin kanssa riehuttiin hotellihuoneessa. Meillä oli oma asuntoautokärry. Se on semmonen isojen vantteroiden vanha hyvä kärry, joka toimii edelleen. Me mentiin ja tultiin laivalla. Se on semmonen talo, joka kelluu veden päällä. Onneksi oli melko tyyntä ja myrsky iski vasta seuraavalla viikolla, kun me oltiin jo kotona. Me istuttiin takaisin tullessa isin kanssa laivan ikkunalla katselemassa, että miten ihmeessä tää talo pysyy pinnalla. Onneksi se pysyi. Sehän on äipän pahin painajainen, että tulis tuolla merellä semmonen evakkotilanne, niin miten hän meidän salakuljettaisi pelastusveneeseen. Onneksi sellaista ei tullut.

Ajettiin pitkä matka autolla. Meillä oli kavereina siellä yks Elo ja Lyyli. Ne on kanssa mainekuuneja. Sitten me oltiin semmosessa hotellissa yötä. Mut kyllä oli sitten kiva olla kotona.

Näyttelyissä mä olen saanut tosi hyviä todistuksia ja sain kait jonkinmoisen pentutittelinkin. 

2.5.2024

Tiettekö mitä? Mun äiti Camilla lähti kuulemma omaan kotiinsa ja mun punaiset veljet lähtivät Kanagasalle ja Erkki-veikka lähti Harjavaltaan. Ja mä astelin ovesta tänne toiselle puolelle, jossa tosin olin kyllä aiemminkin käynyt. Äippä sanoi, että tämä on nyt sun koti ja uudet isot kaverit. Ne isot olivat alkuun hiukan epäileviä, mutta mä en niistä kauheasti välittänyt. Kyllä ne ovat mun nuolleet, mutta mä kohellan isin kanssa, hih. Isi on paras!