Jessen blogi

 

13.4.2016

No kiitos kiitos synttärionnitteluista ;D Olen nyt neljä vuotias ja ihan virallisesti aikuinen maine coon ;D Noniin isäkin juu. En mä pitänyt mitään suuria bileitä, ihan vaan vantteroiden kesken juhlittiin. Piffiä oli pöydässä ja silleen. Ai suunnitelmia, ei ole mulla mitään suunnitelmia paitsi, että tarhaan pitäis jo pikkuhiljaa päästä. Romeo kävi sen viikolla jo äipän kanssa testaamassa. Ei kuulemma ollut vielä pururuoho noussut, joten pakko odottaa. Tarhan kattokin repsottaa, joten se pitäisi saada korjattua, ettei me karata, hih. Mähän kerran karkasin, en muista olenko sen jo aiemmin kertonut ? Siitä on nyt vissiin pari vuotta, kun äippä ajoi kesällä ruohoa ja me jäätiin tuohon terassille päivää paistattelemaan. Kun äippä tuli sisälle niin se ei ollut löytänyt mua mistään. Se etsi ja etsi ja etsi. Se kävi terassinkin tarkastamassa monta kertaa ja viimeisellä kerralla, minä seisoin ulkopuolella ovea vasten ja kysyin, että pääsiskö sissään kun täällä on ihan liian suuri maailma pikku-Jesselle. Ihan oikeesti! Äippä hämmästyi, mutta sanaakaan sanomatta aukaisi terassin verkko-oven ja päästi mut sisään. Kaikki hyvin siis mulla, mutta äipän sydän pyörähti pari kertaa tyhjää. Noh mitäs sitä suremaan, minä olin kotona ja kaikki hyvin. Olin juu repinyt verkkoon ittelleni pakoreiän, mutta en karkaa enää ikinä enkä enää saa sitä reikääkään tehtyä uudestaan. En mä kyllä ehtinyt olla pihalla kauaa. Ei muutakuin ihanaa kesän odotusta!

12.3.2016

TeRve kaveRit! Niinpä eipä olisi kukaan osannut aavistaa, että rakas vaimoni otettiin pois vain 6-vuotiaana. Nyyh. Viimeisillä voimillaan hän halusi hoitaa tyttöjämme, voi sitä äidin rakkautta. Sirpalle pusku. Tyttöni Onneli ja Anneli saivat muuten nimekseen Keiju ja Lilja. Elämä jatkuu kaikeista huolimatta. Minä täällä pössytän täällä kevättä odottaen. Painin välillä Moccan ja Jaggen kanssa. Jagge vaan on semmonen raivostuttava jakuaari, että se komentelee mua enkä saisi kuulemma parkkeerata pikkuvartaloani liian lähelle hänen arvon olemustaan. On niin olevinaan kollia ja sanoo, että ite olit viime vuonna. Höh. En muista.

Ai niin tiedoksi vaan, että minäkin sitten esiinnyn siinä pikkukakkosen ohjelmassa yhdessä Romeon, Moccan, Hilun ja Jaggen kanssa. Juu ilmoitellaan, koska se tulee, mutta tiedän että sitä ollaan ainakin parhaillaan työstämässä.  Ai mitä tänne muuten kuuluu. No täällä nukutaan ruususen unta. Olihan tossa jotain häpinenkiäkin, mutta nyt Mocciskaan ei ole treffeille halunnut vaikka alvariinsa sitä halusi aiemmin. Oooootellaan sano Jaggekin ja virnuili minulle. Vähältä piti etten huitassut sitä. Ärsyttävä veli!! Onhan täällä jollakin jotain salaisuuksia, mutta mä en semmosista puhu, kun en ole mikään juorujesse. Se on morjens vaan teille sitten.  

9.1.2016

Dahlia-vaimolleni

Nimeton.png

Rakkaudella Jesse

17.12.2015

Noin 6 viikkoiset tyttöni siinä, "Onneli" ja "Anneli" kuulemma. Eikös vain olekin ihan isänsä näköisiä ja äitinsä värisiä. Vaimolleni halit, pusut ja voimia olet itseäsi säästämättä uurastanut lasten hoidossa ja osoittanut mitä äidin pyyteetön rakkaus on.

12375396_10153847346903307_193700238_o.jpg

Kuva Sirpa Viita

7.11.2015

Huomisen ensimmäisen isänpäivän kunniaksi minulla on ilo esitellä aikaansaannoksiani... kröhömm... miehiseen tapaan ihan kuin olisin tehnyt jotain raskaampaakin ;D Tietysti vaimollani oli tässä hieman enemmän tekemistä ;D ja hän naisten tapaan hoiti projektin työosuuden, joka on vielä kesken. Minä olen kannustanut täältä kotoa käsin ja ollut mukana hengessä. Tytöillä ei ole vielä nimiä, mutta itse olen kutsunut heitä villiruusuksi ja tulikukaksi. Kukkanenhan se vaimokin on. Pikkasen meni kintaalle, että nämä tässä edes ovat sillä, äippä meinasi torpata koko suunnitelman. Sen pinna lopahti - ööö - myönnetään mun merkkailuun. Se lorottelija taisin olla minä eikä veljeni Jagge, vaikka aluksi niin uskottelin. Äippä tilasi eläinlääkärille ajan ja luopui mun treffiaikeista. Äippä sanoi kuitenkin, että no jos Dahlia juoksee viikon sisällä niin saa tulla. Siinä vaiheessa Dahlian optimistiäippä sanoi, että kyllä se juoksee, vaikkei ollut mitään hajuakaan siihen suuntaan. Ilmeisesti näiden tyttöjen piti tulla maailmaan, sillä Dahlia ilmoitti tulevansa treffeille sunnuntaina, kun torstaiksi oli mulle aika Hakamettässä. Meidän äipät on ihan ihastuksissaan tämmöisistä prinsessoista ;D Mun oma äiti Hilu on ihan höperönä, kun siitä tuli Mummi ja Rasmus-isistä toistamiseen vaari ;D Käsiteltiinkin Vantteroiden hallituksen kokouksessa perheellisten vantteroiden etuuksia ;D Olen nyt isyyslomalla ja sitten otan varmaankin isyysvapaita. Olen nyt sitten ukkomiesten jaostossa. Kröhöm.

 

Voi isin pikkukukkaset. Kiitos Dahlia! 

12218361_10153774033493307_1589427557_o.jpg

Kuva ja kasvattaja Sirpa Viita

12211172_10153774035783307_581491556_o.jpg

Kuva ja kasvattaja Sirpa Viita

30.10.2015

Onnen päivä!! Pitääkin miettiä, mistä rinsessat tykkäävät. Toffolle laitoin esityslistalle Asiaa isolla Aalla! Tulee olemaan miälenkiintoinen kokkous!! Niin muuten ollaan tehty iskän kanssa sovinto, kun naapurin mamma sekoitti meitit Jaggen kanssa ja jätti mut ja iskän samaan tilaan mennä viikolla. Äippä ja Mocca olivat reissussa ja Mamma huolsi meitä. Niin kato kun me ei oikein olla sovittu samaan huoneeseen viimeiseen kahteen kuukauteen, mutta kun minulla nuo hoRmoonit alkavat jo tasaantua niin äippä sanoikin, että pitäis alkaa jo sopimaan. Tänäänkin me maata pötköteltiin vierekkäin lauteilla, kun äippä imuroi.. joo äipällä on loma. Niin ja mulla kans. Alkoi justiinsa tänään ... ai mikä loma, no semmonen yks miesten loma vaan. Dibbadai  jabbadai - hitsi että laulattaa!! Mutta myöhemmin lisää. Nyt pitää mennä soittaan yhdelle "mummolle".

 

19.9.2015

  

Siis uppeeta mahtavaa ;O

 

 

 

 

 

27.8.2015

 

 

 

Jösses että mä en muuten sitten enää astu jalallanikaan siihen ns. autoon!! Käytiin Hakamettän lanttikaupassa ja mulla tuli kauhea pissihätä kesken matkan. Noh eihän siitä pienestä lipperistä mihinkään päässyt, vaan oli päästeltävä allensa. Joo kastu koko puuhka :( Oli kyllä kurja olo ja sitten muutenkin iskä ja Jagge on mulle koko ajan kauhean vihaisia. Äippä sanoi, että se menee ohi ja joudun siihen asti hiukan kiertelemään iskää ja Jaggea. Ne on kyllä ihan tosikkoja, kun ne ei ymmärrä leikkiä. Menen selkä kaarella niitten eteen ja pyydän tuijotuskisaan, niin eikö ala tulla tuutin täydeltä ärrää ja ässää. Höh. Mun on ihan paha mieli siitä. Ne on vaan kateellisia mulle, mutta ne ei myönnä sitä. Ei Anne ollenkaan nirpistellyt nenäänsä mulle, mut se onkin kiva lääkäritäti. Jaa kipee ? No en oo, mutta tiedättehän te, että rakkaus tekee melki sairaaksi! Tekee mieli kirjoitella koko ajan rakkauskirjeitä. Äipän mielestä se on ihan tyhmää, ja niin me sitten kuljetaan "suihkepullojen" kanssa peräkanaa. Äippä haluu aina suihkuttaa samaan paikkaan jotain kaameen hajuista etikettiä vai oliks se etikkaa. Yäk. Mun dödö sentään jollekin tuoksuukin.

Ai niin voi että...tai siis ei mitään. En voi juoruta, olisin tienny kertoa yhden makeen jutun yhdestä mummosta :D  hih hih.

 

  

24.8.2015

  

Siis mä taidan olla rakastunut!!

 

 

31.7.2015

 

 

Jaa että heleppoo, ei oo tää poikamiehen elämä. Iskä ja Jagge komentaa mua eikä ne tykkää yhtään, kun sanon niille, että kuulkas jos ette oo hiljaa niin mää anna teille turpiin ;D Siinä vaiheessa äippä tulee aina väliin. Mun impilantti on ny lakannut toimimasta ja Herra Hormooni on alkanu toimiin ;D Äippä ei yhtään tykkää kyllä siitä ja se sanoi, että tätä lystiä ei kauaa kestä. Minä en kyllä merkkaa, se on Jagge!!!!! Mocciksen kanssa me ollaan kavereita ;D Mäkin jeesaan sen ruoan syönnissä päivisin. Niin äippä kyllä käytti mua Hakamettässä. Lääkäritäti luuli mua ilvekseksi ja oli onnellinen, kun sai pitää ilvestä sylissään ;D Musta otettiin verikoe ja se näytti, että olen kovasti verestäni negatiivinen. Ei oo hooceeämmägeeniä eikä fifejä vai mitä ne ny oli.

 

  

6.7.2015

 

 

Morjens mikä mysteeri... että mua pelotti, ihmetytti ja väsytti. Emmää tiänny mitä tehdä ja kävin sitten maaten nostaen sirot neljävitoseni seitsemännelle seinähirrelle. Huh huh...pitää tuumata....

 

  

19.10.2014

  

Tsaukkendelisbaukkendelis vaan! Juu isoveikka meni naimisiin. Se on nyt niin tärkee, että väliin meillä menee painiottelu riitelyksi. Sen mielestä hän on nyt mies ja minä muka pikkutumppi. No hah, kukahan se tumppi on ;O. Mähän painankin ainakin puoltoistakiloo enemmän kuin Jagge. Mut niin määkin aion mennä naimisiin, sit kun mää oon tarpeeks vanha ;D Hankin oikein nätin tytön vaimokseni ;D Pitää kysyä iskältä siitä asiasta ens vuonna.  

 

  

4.3.2014

   

Moikka! Mitäs mun pitikään kirjoittaa… ai niin joo, ajattelin pari riviä naputella Jyväskylän reissusta. Minut kiikutettiin näytökseen pitkästä aikaa tai no neljä kuukautta taisi olla kutakuinkin edellisestä Liivisedän tapaamisesta. Nyt sitä kanta-asiakaskorttia olisi taas tarvittu ;)  Minä näyttelin nyt herkkusienimiesten luokassa ja sain sertini molempina päivinä. Äippä sanoi, että se tietäisi nyt ulkomaan keikkaa, mutta mulla ei ole edes passia. Ehkä me ei nyt ihan lähiaikoina lähdetä rajoja rikkomaan, joten saan olla kotosalla ;D

Niin siellä Killerissä mulla olikin oikein hyvä paikka, sillä mun molemmin puolin oli naiskauneutta ;D yli roturajojen. No tottamooses ymmärrän naiskauneuden päälle! Lauantai-iltana meidän kyydissä tuli vähän matkaa yks räsynukkeneito, kun se yöpyi sen kylän Pilvihotellissa. Neito oli ihan ekaa kertaa näytöksessä. Tarvii kyllä sanoa, että te kasvattajat pitäkäähän parempaa huolta kissojenne omistajien opastuksesta, ettei heidän tarvi ihan kaikkea kantapään kautta oppia! Pisteet kyllä kotiin myös kahdelle norskikasvattajalle avunannosta! 

Joo, olihan se taas aikas vaarallista kyytiä. Ajettiin serpentiinitien kautta ja säästettiin siinä kakskyt kilsaa. Lauantaina kun äippä pysähtyi Jämsässä syömään, niin sitä alkoi armottomasti nukuttamaan. Loppumatkasta äippä laittoi radion täpöille, kun siellä sotsissa hypättiin samaan aikaan mäkihyppyä. Minäkin kuulin, kun selostaja kertoi neljän suomalaisen hypyt, mutta äipältä meni kaikki hypyt sivu suun…miksi… arvaa vaan! Noh siksi kun se nukkui… apuwa! Noh meitin suojelusenkelit olivat onneksi hereillä ja tiellä pysyttiin ja kotiin päästiin molempina päivinä.  Se on morjens, ei muuta kuin jatkamaan kevään tähyilyä terassille. Meillä on ollut terassi auki koko ”talven” ja olen käynyt joka aamu happihypyllä!

 

  

10.11.2013

  

Voi ÄITI sanon minä. Äiti tuli m e i l l e !!! Juoksin iskän luo ja sanoin, että se on äiti. Iskä vain murahti. No olis iloinen. Äiti sanoi ensi töikseen mulle:"Ooppassscch sssccchää poika kasscchvanut sscchitten viime kesssccchän." Tuijotin äippää vaan... kävin pitkäkseni sen eteen ja tuijotin. Laitoin oikein kyljelleni ja posken lattiaan. Sanoin äidille, että olen se pikkuarska, jota nykyisin Jesseksi kutsutaan. Äippä kallisteli päätään ja sanoi: "Jesssccccssse vai niin no ssscccehän on helppo ssscccanoa".  Noh kyllä me jo ollaan neniteltykin... Se on vaan hassua, että äippä on mua olkapäähän asti ja olen melki kaksi kertaa isompi kuin se. Olen kertonut sille, mitä olen puuhaillut ja hömppään sen luona niin, että se on jo kerran läpsäissyt mua pepulle tassullaan, että koitasssccc ny poika olla coonikccsssi.

 

  

3.11.2013

  

 Äitiiii!!!

 

  

15.10.2013

  

Moro! Nonnih... minäkin olin näytöksessä. Taas meitä vastassa oli se kiltti liivisetä. Tikru juuri kertoili siitä ja kappas minäkin jo toisen kerran tapasin hänet, vaikka olemme käyneet vasta vähän näytöksissä. Oliskohan mahdollista saada kanta-asiakaskorttia?  No se tuomarisetä antoi mulle toisen sertin ja todistuksen siitä, että olen komea vartaloinen nuori mies, jolla on pitkä häntä ja paksut tassut, hyvä boxi ja hyvät korvat. Minä tietty kuuntelin  silmät pyöreenä, mitä hän minusta sanoi. Hän sanoi, että vaikka minulla ei ole pyöreät silmät niin häntä hieman häiritsee se, että katselen häntä silmät pyöreänä. Noh... hih hih ...minkäs teet ... äippä kyllä tietää. Olen lapsi ja on pakko kattoo, kun näyttelymaailmassa on niiiiiin monta ihmeellistä asiaa, joka hämmästyttää kummastuttaa pientä kuunia... Ei sitten vanhempana enää mikään ihmetytä kuulemma... iskällekin kuulemma sanottiin pienenä samasta asiasta, mutta eipä ole vuosiin enää sanottu.... joten se menee ohi. Sunnuntain täti kehui myös mua isoksi komeaksi pojaksi ja hänkin antoi minulle sertin, joka sitten olikin kolmas ja valmistuin Herkkusieneksi, kuten iskä nauroi :O. Mulla oli molempina päivinä oikein kilpailu sertistä ja voitin molempina päivinä sen himaan, mistä iskä olikin ylpeä.Äippä kehui, että olin kaiken kaikkiaan jo paaaaljon reippaampi näyttelyssä kuin viimeksi. Sunnuntaina sainkin jonkun ihmeen reipastumiskohtauksen ja päätin, että en enää lymyilekään studiossani. Niinpä tepastelin terassilla ja toimin halikissana naapuri häkin kauniin pumpulineidon omistajan lapsen lapselle. Sehän oli kuin meidän Riina, joten minua ei yhtään haitannut, että hän hali minua ja halusi ottaa minua sykkyyn. Tosin olimme melki yhtä isoja, joten sykky oli vielä aika pieni. Ja kyllä yleisö siellä minuakin osoitteli sormella, että kato miten iso kissa. Kerroin iskälle kotona ja iskä vaan taputteli mua päälaelle ja naureskeli, että tuohon saat tottua.

 

  

10.9.2013

  

Moooooi! Minäkin olin piRkkahallissa näytöksessä sunnuntaina. Olin ihan ensimmäistä kertaa oikeitten miesten ... kröhömmm.... sarjassa ja minua kyllä vähän jännitti. Jännitti senkin takia, että edellisestä näyttelykerrasta oli jo 8 kk. Tarja-täti avusti minua sattuneista syistä. No olenhan minä aika painava jo... mutten sentään kuin vain 9.1 kiloa, mutta hyvin Tarja-täti jaksoi. Kiitos sulle Tarja !!

  

Tuomaritäti oli oikein mukava ja antoi minullekin hyvät arvostelut ja ekan Miesten sertin. Äippä ei ottanut mulle rusettia vaan jonkun leiman, että en voinu iskälle näyttää mut kai iskä tietää...Iskä oli perin tyytyväinen sunnuntaiaamuna, kun äippä ottikin minut asuntoautoon hänen sijastaan ;O Isot pojat ovat kertoneet, että näytöksissä hauskinta on yleisön tapaaminen ja niinhän ne mullekin tulivat päivittelemään, kuinka hurjan iso olen. Taisin minäkin saada jo muutamia faneja ;D Mun tarttee kuulemma vuorotella tuon Tikrun kaa näyttelyitä, kun me ollaan samalla luokalla eikä me voida esiintyä jostain syystä yhtäaikaa. Siis mun synttärit vai, hyvin ne meni... nehän oli jo keväällä. Ja kesäkin meni hyvin, vaikka Jagge oli valittanut musta äipälle.... että olen muka liian kovatassuinen.  Mut nyt me ollaan sovittu se ja leikitään taas yhdessä. Mä olen ollut paljon tarhassa ja vielä enemmän meidän terdellä. Söin reiän terassin verkkoonkin, mutta pahaksi onneksi äippä huomasi sen ennenkuin ehdin luikkia maisemia katselemaan. Siihen kuulemma tulee jotkut leksit... Se on moro!

 

   

13.4.2013

  

Mulla on tänään synttärit!! Mä olen nyt 1-vuotias mies ;D Millaiset kemut meillä sitten tuleekaan, niin kerron siitä sitten myöhemmin :X Kaikille siskoille ja veljille onnea oikein paljon!! Iskältä kans.

 

   

13.3.2013

 

 

JIPPIII, jippiii, Jippiii!! Olen TäysVanttera ja saan äänestää!!!  Ajattelin äänestää vähän useammin sillä seuraksella, että Toffo jo sanoi, että ei se äänivaltaisuus tarkoita sitä, että olet koko ajan äänessä ja tassu pystyssä ;D On kivaa olla jo iso jätkä ;X! Mää oon vissiin ny aikuinen... Iskä sanoi kyllä että en ole, mutta ei se mitään tiedä....  Me pidettiin oikein pippalot ja syötiin herkkunameja....sellaisia kuivattuja kanakarkkeja ja äippä lupas tilata mulle zooplussasta uuden lintulelun ikiomaksi. Seuraavaksi mä näytöksessäkin olen aikuisten luokalla, mutta en tiedä vielä, koska sitten menen näytökseen.

Niin mä oli viime viikolla kissakerhossa ja opin siellä käyttämään mittanauhaa ;D Meidän open nimi on Riina. Se on kiva ja mä tykkäsin siitä. Jaggen kanssa me kerhoiltiin!  Koska sä Riina tuut taas pitään meille kerhoa?  

Ei muuta kuin taas äänestämään ;D....... heippa!!

 

   

 

30.12.2012

 

  

Moi pitkästä aikaa! Kirjoitan teille toista kertaa ;D Olin nyt elämäni kolmannessa näytöksessä. Näyttelin hienosti ja tuomari kehui minua kovasti. Hilkulla oli että me ei edes lähdetty, mutta lähdettiin kumminkin harjoittelemaan, kun edellisestä kerrastakin oli jo 3 kuukautta. Pikkasen kokeilin pysyykö äipän ote ;) Kahdeksaa kiloa nääs ei oo enää niin helppo kannatella, jos vähän vengurtaa siinä ;) Joo ei se ole kirjoitusvirhe, sillä painan kahdeksan kiloa. Olen kerrassaan vanttera ;) Kilon päästä minut hyväksytään vantteroiden täysivaltaiseksi jäseneksi ja pääsen äänestämään meidän asioista. Hihhih. Se on kivaa, Tuskin maltan odottaa.Näin muuten meidän Tikrun isin. Se on komea punainen mies. Tikru onkin nyt ollut lomalla tuossa naapurissa, kun sen äippä ja iskä on lomalla. Oisin voinut mennä sen kaa leikkiin, mutta äippä sanoo, että antaa nyt olla. Tikru-poikakin on kuulemma kasvanut ja lähentelee jo 5 kiloa. Sillä on onneksi omat painikaverit mukana siellä. Äippä on käynyt sitä joka päivä siellä halailemassa.

  

Niin mutta tuolla Helsingissä oli hauskaa kuunnelle ihmisten juttuja, kun ne kulki ohi. Isi, Jagge ja äijät ovat mua valmistaneet siihen, että mua tullaan sanomaan ilvekseksi ja ties miksi... ja kappas jopa sanottiinkin ilvekseksi. Äippä sanoi kaikille, että mä oon vauva vielä. Ihmiset nauroivat, että varsinainen ISO vauva, kun tassutkin on paksut kun mitkä. Tiedoksi vaan kaikiille, että mä en oo mikään vauva enää, sillä mä olin jo nuorten luokassa ja se on ihan eri asia kuin vauvaluokka. Nih.Mun takia meille ei kuulemma tänä jouluna tuotu joulua sisälle ollenkaan. Äippä sanoi ettei se jaksa siivota, kun mä kuiteskin keikkuisin tähtenä latvassa ja kuusi tai siis se joulu kaatuisi. Ens vuonna sitten kuulemma voidaan tuoda, kun olen silloin jo aikuinen. Mutta kiva oli leikkiä pähkinäillä ja rusinoilla ;I Ja äipän harmiksi Pirjon pakarin ohraleipääkin maistoin ;) ja tykkäsin kovasti. Äippä kun tuli kaupasta ja jätti leipäpussin pöydälle niin se tuoksui niin houkuttelevalle, että nakersin pussin läpi ison palan leivästä. Äippä sanoi että onko täällä hiiriä, mutta kun näki mun virneen niin sanoi, että jaahas. No ei se ollut edes vihainen.

 

 

13.10.2012

 

Moikka! Nyt minä kin olen opetellut kirjoittamaan ;D Olen siis Jesse, kuus kookoo ja kuus koogee mies Teiskosta! Mun äiti asuu tässä naapurissa ja mä asun iskän kanssa, kun mun äippä ja iskä on kai eronneet.... Mä en tiedä. No mä muutin iskän luo kesällä, kun äiti ei enää viitsinyt hoitaa mua. Iskä oli alkuun ihan hölmö, mutta nyt se on viisastunut ja nyt se hoitaa mua. Se kiertää ison tassunsa mun harteille ja pesee mun otsan, kun kieleni ei siheen ylety, Iskän kanssa me reenataan välillä juoksua, kun se on mun seniorivalmentaja, mutta mun oma henkilökohtainen raineri on mn isoveikka Jagge. Mää siis käyn Teiskon Vantteroiden painikoulun toista luokkaa. Pääsin jo toiselle luokalle, koska oon reenannut niin ahkeraan. Tomppa on hoitanut ravitsemusterapeutin hommia niin hyvin, että olen nyt samanpainoinen kuin Tomppa minun ikäisenä. Tänään puntari näytti 6,1 kg. Jaggen kanssa me leikitään ja painitaan ihan joka päivä ja se on kivaa!! Niin olen minkäkin jo osallistunut siihen mallikoulun eskariin. Minä olin Kuopiossa ja siellä harjoittelin CatWalkilla taapertamista. Tuomarisedät tykkäsivät minusta ja sanoivat, että olen lupaava poika, jotta en tiiä pitäiskö mun luvata jotain.Minun näkökulmasta katsottuna Teiskon Vantterat näyttää tältä: Seuran johtajana on Toffeesetä. Se on jo hirmu vanha eikä leiki mun kaa. Se on vähän tärkee, eikä sitä saa häiritä. Kun äippä tulee kotiin niin se yksinoikeudella valtaa öipän sylin. Romeo on vähän kateellinen ja yrittää aina samaan aikaan tunkea myös äipän syliin. Toffee-setä ei tykkää siitä. Se sanoo aina, että teitä ei vielä ollut syntynytkään, kun minä jo valitsin äipän omaksi palvelijaksi. Sitten toiseksi vanhin vanttera on Tomppa-setä. Hihih Tomppa-setä on vähän pullea, mutta aikas kiltti. Se silloin tällöin pesee mua, jos iskä ei ehdi. Tomppa-setä sanoo, että sen pitää päivystää aina pöydällä. Joskus mä meen sen viereen pitkäkseni. Tomppa-sedällä on aina nälkä! Sitten seuraavaksi vanhin on iskän valmentaja Romeo, mutta se haluu että sitä sanotaan Tiikeriksi. Romeo on mun idoli. Oon pääättnyt, että musta tulee ainakin yhtä komea kuin se on. Romeo on nuorempi kuin sedät ja se reenaa välillä mun ja Jaggen kaa ja iskän kanssakin. Mun iskä on maailman kivoin iskä.