Mangon blogi

22.4.2023

Heippa, olenpa minäkin ollut laiska, kun en ole lähes vuoteen kirjoittanut tänne. Sorry vaan. Olishan minulla ollut asiaa, mutta tehdään nyt päivitys. Minulle kuuluu oikein hyvää. Olen saanut tehdä kylllä töitä oikein olan takaa tuon Gere Kekkulan opetuksessa. On meinään sellainen vilpertti, että saa sanoa todella lujaa sille, eikä se meinaa uskoa sittenkään. Me ei painita, vaan  me poikkeuksellisesti nyrkkeillään. Hyvä hetki nyrkkeilyyn on yleensä ruokailua odotellessa. Siinä sininen ja punainen tassu heiluu, niin että äippä tulee väliin komentamaan, ettei kenenkään silmät puhkea. Välillä me juostaan kilpaa, mutta olen kuitenkin pääpiirteissään sitä mieltä, että en leiki noiden äijien kanssa, vaan yritän pitää niitä komennossani. 

Naisvantteroiden tilanteesta olen jatkuvasti muistuttanut hallituksen kokouksissa. Minä olen ainoa nainen täällä yleensä ja kun Beatakin jäi pois etäjäsenyydestä, niin meitä on vain Camilla ja minä. Onneksi juuri tällä hetkellä Camillan kainalossa on kaksi pikkunaisvantteraa ja siellä komento kuuluu olevankin hyvä. Kuulin, että Dina Tofferina oli istunut muina naisina Dumlen ja DaCapon päälle, mistä äippä oli saanut kuvankin, hih. 

Minäkin käyn terassilla aamuisin, mutta tulen yleensä aika nopeasti sisään. Nyt vasta ilmat ovat lämmenneet, ja pakkanen ei oikein sovi mulle. Gerehän siellä istuu kuin nakutettu ja Jerrykin viihtyy hyvin terassilla, mutta Jesse ei juurikaan ole kylmillä ajoilla sinne vaivautunut.

Se on moikkelis taas, pitää mennä....

31.1.2022

Noni ny mä kerron teille mun viikosta, kun olin pipi. Mä oksenkin karvapötkön eikä siinä mitään, niitähän aina välillä syntyy. Sit seuraavana päivänä mulle ei oikein maistunut ruoka. Äippä kyseli multa, että mikäs sua vaivaa. On vähän huono olo, sanoin. Taisin pulauttaakin silloin pienesti. Seuravana päivänä äippä vasta huolestui, kun edelleenkään ei ruoka maittanut mulle. Äippä antoi mulle nutriplussaa ja tyrkytti ruokaa, mutta ei maistunut.

Iltaa kohden äipän huoli kasvoi ja äippä mittasi mun lämmön. Siitä mä en muuten tykkää. Kuumemittari näytti mulle 37,3. Sitten äippä pelästyi ja soitti päivystykseen kertoen, että tyttö ei ole syönyt kahteen päivään ja on alilämpöinen. Sieltä käskettiin tulle vastaanotolle ja niinpä me äipän kanssa keskellä yötä ajettiin kaupunkiin. Siellä lääkäritäti tutkittuaan sanoi, ettei löydä mitään. Äippä sanoi, että kyllä nyt jotain pitäisi tehdä, sillä eihän me tänne turhaan tultu. Verikokeita ja rtg-kuvaahan se äippä mietti, että tukos suljettaisiin pois. Noh, eläinlääkäri sanoi, että vatsa on ihan pehmeä, että ei siellä varmastikaan tukosta ole. No entä nesteytys, mutta en kuulemma ollut kuiva ;O. No olin kyllä. No entä verikokeet, kysyi äippä. Sieltähän saisi vähän viitettä, onko jokin pielessä. No otetaan sitten verikokeet. Korona-aikana lääkäritäti ei kuulemma saa olla omistajan kanssa toimenpiteessä, joten hän kuskasi minut toiseen huoneeseen. Meikähän sanoi, että vie mut takas äipän luo ja heti. Ja niin lääkäritäti kiikutti mut takaisin ja sanoi äipälle, että ei Mango halunnut verikokeita. Mitäääh ? Miten niin,kysyi äiti. Lääkäri sanoi, että ei Mango halunnut, että otetaan. No miksette tulleet hakemaan minua, sanoi äippä. Ei me saada ottaa, kun on korona-aika, sanoi eläinlääkäri. Äippä sanoi, että johan on nyt kumma, että kiltistä coonista ei saa verinäytettä, sillä ikinä ei ole sellaista käynyt, ettei vantterat antaisi pistää. No, mä voin kysyä hoitajalta, jos se tulisi ... sanoi, eläinlääkäri. Kyllä, eihän tänne nyt huvin vuoksi tultu keskellä yötä, sanoi äippä. No hetken päästä reipas tehohoitaja saapui ja näyte otettiin ilman mitään ongelmia. Sain päivän suosikki-potilaan sidoksen käsivarteeni, jossa oli sydämen kuvia. Verinäytteissä ei ollut onneksi mitään ja sain sitten pahoinvointilääkettä.

No ei se mun olo ollut seuraavana päivänä yhtään parempi enkä edelleenkään syönyt. Äippä tilasi ajan mun omalle lääkärille. Siellä mut kuvattiin ja kyllä oli kaksijalkaisilla vakavat ilmeet. Sitten mut ultrattiin: sydän oli ennallaan ja vatsan ultrakin ok. Sitten otettiin haimakokeet ja vielä uusi röntgenkuva. Kuvassa näkyi kuulemma todella omituinen tilanne mun masussa ja suolistossa. Masu oli laajentuntunut ja täynnä ilmaa, samoin suolet ihan kaikki ilmaa täynnä, mutta muuten tyhjä tietty, kun en ollut syönyt lähes neljään päivään. Siinä ne pohti, että mikä ihme on, ettei oikein tukokseltakaan näytä. Päätettiin odottaa seuraavaan päivään ja katsoa vaikuttaa lääkkeet. Jos ei auta, niin ehkä olisi pakko tehdä leikkaus. Eläinlääkäri sanoi, että on olemassa sellainen dysautonomia-niminen sairaus, jossa hermotus ruoansulatuselimiin lakkaa toimimasta. Hui kauhee, ei kai nyt semmoista, ajatteli äippä kauhuissaan. Lääkäri sanoi, että se on hyvin harvinainen. Jassoo, taas mulle tarjottiin harvinaista diagnoosia. Äippä sanoi, ettei ole koskaan kuullutkaan semmoisesta. Sain masun liikettä lisäävää lääkettä ja ruokahalua lisäävää lääkettä ja mitä lie ja niin äippä murheen murtamana ajoi kotiin mun kaa. Äippä sanoi, että ei nyt jaksa tämmöisiä yhtään. Sanoin äipälle, että älä pahinta usko.

Seuraavana aamuna äippä soitti, että olen paremmassa kunnossa, ettei nyt leikkaukseen ehkä kannata ryhtyä. Päätetiin jatkaa lääkkeillä viikonlopun yli. Meikä alkoi syömään ja leikkimäänkin ja mun oli parempi olo. Kävin hiekkikselläkin faksaamassa ja siitähän äippä iloitsi, että kyllä nyt masu on alkanut toimia. Minähän sitten paranin ja kävin kontrollissa naapurin kanssa ja se tilanne oli mennyt ohi lähes kokonaan. Ei ollut dysautonomiaa, onneksi, huh, mutta mikä lie aiheuttanut kaasuuntumisen ja suolilaman.

Lääkäritäti kysyi, että onko jotain muuttunut mun elinympäristössä, kun voisi ajatella, että sellaonen voisi tulla stressistä. No ei muuta uutta ole ollut kuin, että Gere muutti meille. Lääkäritäti ajatteli, että olenko voinut stressaantua Geren tulosta. No enhän minä siitä, vaikka sitä ihmettelinkin simmut pyöreänä. Gerehän on kiltti kuin mikä. Nyt kun se on jo kotiutunut ja rohkaistunut, niin se saa kyllä välillä ihan mahdottomia hepuleita, jolloin se pomppii kuin pupujussi meidän niskaan eikä kuule eikä näe mitään. Silloin poju ei usko, vaikka komennamme sitä. Onhan meillä siinä totuttelemista, mutta kyllä mäkin sen kanssa olen juossut kilpaa. Kiva poika se on ja mä kattelen, kun se pelaa jalista.

Mutta onneksi siis olen kunnossa, koska pitää tätä naisvantteroitakin johtaa, kröhöm!

19.1.2022

Siis ihan kaamee viikko viime viikko, huh, että voikin osua kohdalle. Kerron paremmalla ajalla. Mut hei mun synttärit on sunnuntaina ja täytän 4 vuotta ja olen sitten niin sanotusti täysikasvuinen maine coon. Ai niin, sen verran, että tänne meille muutti semmonen pikkuinen sininen poika. Ookoo, en marmata siitä nyt, se meinaan ihailee minua. Mä oon vähän sen kanssa juossut kilpaa, mutta viime viikolla en jaksanut. Sen nimi on muuten Gere. 

26.12.2021

Siis tooosi kilttejä oltiin oltu, kun saatiin potkiva lohi ja leluja ja piffiä joulupukilta, jota me ei kyllä nähty. Nyt justiinsa pyhät on loppumassa, mutta äippä sanoi, että yksi lahja tulee ensi vuoden puolella. Janiinmitäh!!? Senhän piti selvitä jo!! Mä en ala mitään. Onneks on hallituksen kokous, niin silloin kyllä kuullaan, mistä on kyse. Siinä muuten kävi niin, että äippä ei ehtinyt pestä mua vielä, mutta kuulemma huomenna joudun kylpyyn. Voitte vaan kuvitella, että tällainen kilppariluonteella varustettu neiti ei ole ollenkaan niin helppo pestävä kuin noi säyseet äijät, hihihih. Äippä sanoo aina mulle, että mihin sulla on niin hirvee kiire siitä pesupukilta ja nyt se osti semmosen ammeen... toivottavasti se ei kuvittele laittavansa mua siihen... Niin ja muuten ei me naisvantteratkaan toimettomina olla oltu, meillä on kaikenlaisia suunnitelmia ja tyttöjen juttuja, joita ei pojille kerrota.

Olisitte nähneet äsken, kun Jesse ja Jerry juoksivat iltalenkillä peräkanaa. Mä juoksin kolmantena perässä, kun mä halusin nähdä, mitä pojat silleen, kun Jesse ei kauheesti viitti juosta muutakuin juoksupalleroiden perässä. Hei mut palataan!

11.12.2021

Voi mahoton, kun noi pojat touhottaa tuosta joulusta. Ne ei tiiä, että tontut on punaisia ja yks semmonen vahtii ja rapotoi täältä sisäpiiristä kaiken koko ajan eteenpäin pukille, vinkvink. Mä en vaan nyt oo ihan varma, mikä tilanne on, kun äippä on sotkeutunut asiaan ja vihjailee kaikenlaista. Mutta minäpä otan selvää, oottakaapas...

12.9.2021

Voihan vitsit. Täällä on tapahtunut ihan hirveesti ja hirveitäkin sitten edellisen plokkaukseni. Keväällä meillä oli täällä Minsku vauvoineen. Sitten Jerryltä vietiin pampulat. Sitten Romeo ja Jagge lähtivät kerrosasuntoautolla johonkin ja katosivat. Sitten Rasmus alkoi konkkaamaan ja lähti. Ja sitten me oltiin yhtäkkiä Jessen ja Jerryn kanssa kolmistaan. Pidettiin riisipalaveri, oli hautajaisia ja hautajaisia.... byäääh... Suruhan se tuli minunkin punaiseen puseroon, vaikka en noista äijistä niin paljo piittaakaan, mut kyllä mä niistä oon tykännyt. Oli niin turvallista, kun suuri tiikeri partioi ja loi turvaa pelkällä leppoisalla olemuksellaan.

Kun Rasmus aikoi kesällä ottaa johtajuuden, niin meikä sanoi, että nyt on naisten vuoro ja minä haluan pomoksi. Olisinkin saanut Rasmukselta suostumuksen siihen, mutta sitten Rasmus sairastui, huokaus. Seuraava sukupolvi ei sitten enää suostunutkaan siihen, että naiset johtaa. Jessen kanssa minulla ei ole sellaista ylivaltaa, vaan jouduin tyytymään siihen, että Jesse johtaa. Jesse on minulle toooosi kiltti, joten uskon, että saamme ajettua naisten tasa-arvokysymyksiä hänen kaudellaan.

Olin muuten kylvyssä viime viikolla, joten ruskanpunainen kolttuni on nyt eri hieno. Jerryä saan hätistellä helmoistani pois, kun jäbä on koko ajan hännillä. Ei uskois, että sekin on jo vaari. Se on moro!

20.1.2021

Mulla on ihan kohta syntymäpäivät. Ihan jännittää, mitä vantteroiden miesjaosto on keksinyt mulle... hih... mä kun olen naisvantteroiden johtaja. Mä järkkäilen meidän naisten asioita. Noh joo vielä olen täällä yksin, mutta pian tänne tulee toinen nainen. Siitä sitten enemmän myöhemmin. Niin ja tiedoksi, että olen voinut oikein hyvin. Kävin hammaslääkärissä ja mun kalusto kiillotettiin, joten kelpaa nyt irvistellä noille jätkille, hih.

13.11.2020

Moivaan, tulin sanomaan, että simmuni parani hyvin syksyllä. Muutenkin olen reipas nuori neiti. Leikin ja riehun Jaggen kanssa, se on muuten mun vaari, jos et tiennyt. Me juostaan peräkanaa formulaa.

Meidän painiseuran koettelemukset eivät vaan vieläkään jääneet tähän sillä, kun mun simmu saatiin terveeksi, niin eikös kohta alkanut jännitysnäytelmä yhdellä toisella vantteralla.  Se on ihan kesken vielä ja siksi meillä ei ole oikein ehditty päivitellä sivuja eikä muutakaan. Siitä vissiin jossain vaiheessa jonkun muun blogissa. Ei muutakun heippa vaan ja saa pitää peukkuja. Ainiin naisvantteroiden puheenjohtajana voin vihjaista, että meidän etäjäsen Mina sai hyvät terveystodistukset. Mä en ole ihan varma, onko sen blogi jo auki vai ei.

30.8.2020

Moooi! Ette usko mikä huono ja samalla hyvä tuuri mulla oli. Tässä tulee aika pitkä tarina. Äippä sanoi, että ei tällaista ole vantteroille koskaan käynyt, mutta minullepa kävi. Ihan tuli taas se mun jalanpoikkilaitto-määräys mieleen. Heinäkuun lopulla aloin siristelemään silmääni, ja sitä äippä tutkimaan. Päätelmä oli, että Jerry on tainnut huitaista silmääni haavan, koska silmäkulmassakin oli naarmu. Haava oli siis ihan kunnon haava sarveiskalvossa, aivan kuin "kirjekuori auki". Me nääs Jerryn kanssa toisinaan huiskitaan toisiamme ihan huvin vuoksi. Se on väliin niin ärsyttävä, kun se on olevinaan niin kollia. Ei vais me ollaan ihan ystäviä, mutta haluan sitä komentaa, koska olen kröhöm naisvantteroiden johtaja.

Nooh äippä ajatteli, että laitetaan siihen kostutustippoja ensihoidoksi ja katsotaan, miltä se alkaa näyttää. No eihän se malttanut kuitenkaan rauhassa odotella kuin muutaman päivän, kun se vei mun simmun näytille lääkärille. Joojoo olin mukana tietty, hih. Tämän vaivan kanssa päästiin päivystykseen ja niinpä dg sarveiskalvohaava ja akvakol-silmätipat ja kipulääkettä. Silmä oli silloin vielä rauhallinen. Nooh... äippä kyllä karsasti noita akavakoleja, kun ei ne ole koskaan meillä auttaneet ketään, eikä niitä olla vuosikymmeniin edes mistään haettu. Mielikuva niistä äipällä oli, että ne saattavat ärsyttää silmää ja vain pahentaa tilannetta, kuten kävi aikoinaan meidän Tompalla, kun se oli nuori. Naapurin ranskiksellakin kävi samalla tavalla. Mutta mitäpä sitä sitten muuta kuin kotiin. 10 päivän päähän suositeltiin kontrollia. Äippä kaappasi mut aina kainaloonsa ja tips... yäk. en tykkännyt yhtään, maistu suussa asti. Juoksin aina karkuun. 

Niinpä sitten aivan äipän ennustuksen mukaisesti silmä alkoi ärtymään entisestään. Silmä alkoi olla sen näköinen viikon akvakol-hoidon jälkeen, että äippä lopetti akvakolit ja aloitti mulle antibiootin suun kautta, kun Tompalta oli jäänyt vielä voimassa olevia antibiootteja. Äippä sanoi, että olet Mango mun oma tyttö ja nyt pelataan varman päälle. Simmuni oli niin pahan näköinen, että äippä pelkäsi sen olevan pahemman päiväisesti tulehtunut. Kipulääkettäkään ei oltu saatu kuin muutamaksi päiväksi. Äippä haki Romeon käyttämättömällä hammaslääkärin reseptillä mulle kipulääkettä. Apteekista kuitenkin ilmoitettiin, että se on tukusta loppu!! Siis Metacam!! Apuwa, sanoi äippä, uskomatonta sanoi äippä. Sitä onneksi löytyi kuitenkin yhdestä Kangasalan apteekista. Huh. Äipän oli kuitenkin pakko tilata aika uudestaan lääkäriin ja päivystyksenä taas.

Sama lääkäritäti pyöritteli päätään ja sanoi, että on pahan näköinen. Hän kävi näyttämässä minua toisellekin lääkärille. Lääkäritäti tuli takaisin ja sanoi äipälle, että hän epäilee silmässä olevankin jonkun ihmeen sekvestrin,  siis jonkinmoisen rappeumasairauden. Äippä katsoi eläinlääkäriä hoomoilasena ja epäuskoisena. Äippä sanoi, ettei ole kyllä koskaan kuullut sellaisesta cooneilla. Tämä lääkäritäti sanoi, ettei hänellä ole mitään apua antaa silmään, mutta akvakolien ja kipulääkkeen antoa pitää jatkaa ja saada silmälääkäri katsomaan silmää mahdollisimman nopeasti - muutaman päivän sisällä. Äippä kysyi, että eikö nyt Akvakolin tilalle voi määrätä toisen tipan, mutta päivystävä lääkäritäti levitteli käsiään ja sanoi, ettei ole muuta olemassa haavasilmään. Mun simmussa eläinlääkärin tekstin mukaan oli sentin kokoinen kraateri. Äippä sanoi, ettei se enää muistuttanut edes silmää. Nyyh. Noh tässä päivystyssairaalassa ei silmälääkäriä ollut. Ja tottakai oli perjantai-ilta, kuinkas muuten ja äipän piti ma-ke olla seuraavalla viikolla töissä Hesassa. Yhtälö tuntui mahdottomalta, kuten äippä asiaa muotoili, mutta jotenkin tämä on ratkaistava, huokaili äippä. Äippä alkoi siinä vastaanotolla soitella silmälääkäriaikaa, mutta kännykän akku oli ihan loppumaisillaan. Joskus vaan kaikki asiat kasaantuvat. Äipän tunnelma oli aika epätoivoinen, minä sen sijaan ihmettelin, että eikö jo mennä kotiin!?

Tampereella on tasan kaksi eläinsilmälääkäriä. Toisen klinikka ilmoitti heti, että heillä on kaikki ajat varattu, että voi, voi, koittakaa nyt löytää silmälääkäri. Onneksi he kuitenkin sanoivat, että tuo toinen Tampereen silmälääkäri on yksityinen, että kannattaa soittaa tai laittaa sähköpostia. Niinpä äippä yritti soittaa, mutta ei vastausta. No heillä sattui olemaan poikkeuksellinen ilta ja puhelinpalvelu normaalia aikaisemmin kiinni. Sitten äippä laittoi sähköpostia peläten koko ajan akun loppuvan. Sähköposti vasta lauantaina päivällä palautui vääräksi ilmoitetulla sähköpostiosoitteella. Äippä oli siellä vastaanotolla tihrustanut kännykästään osoitteen väärin. Noh sitten äippä laittoi lauantaina Romeon veispuukin kautta viestiä toiselle silmälääkärille ja pyyteli anteeksi viikonlopun häirintää. Samantien tuli ystävällinen vastaus, ettei heillä ole aikoja, mutta silmälääkäri lupasi ottaa meidät maanantai-iltana kello 19.15 vastaan. Ihanaa kiitos, kirjoitti äippä. Mikä helpotuksen huokaus. 

Mut arvaatte varmaan, että äippähän oli tietty ihan rikki, kun tuollaista ihmediagnoosia heiluteltiin ilmassa sieltä päivystysvastaanotolta. Sanaa "sekvesteri" äippä ei edes tiennyt, vaikka jossain määrin on ollut tekemisissä elämässään sairauksien hoidon kanssa. No kuukle ilmoitti, että sekvesteri on sarveiskalvon rappeumasairaus, jota on etenkin pitkäkarvaisilla puhdasrotuisilla kissoilla, erityisesti persialaisilla. Äippä sanoi, että onpa kumma, etteikö se nyt vaan olisi pahemmanlaatuinen tulehdus siitä raapaisusta ja akvakolin ärsytyksestä. Äippä sanoikin, että hän ei todellakaan usko mihinkään rappeumasairauteen minun tapauksessani, ennenkuin silmälääkäri niin sanoo.

Noh, menimme äipän kanssa silmälääkäriin ja erittäin ystävällinen Johanna-lääkäri katsoi minun silmääni. Hän sanoi heti, että ei tässä mitään rappeumasairautta ole, mutta silmä on erittäin pahasti tulehtunut ja tilanne on vakava. Silmä on suuressa puhkeamisvaarassa ellei ole jo puhkeamassa. Hän laitteli ainakin miljoonaa tippaa ja tuikki pimeässä kirkkaalla lampulla, mutta minä tyttö annoin kiltisti tehdä sen. Minusta otettiin verta ja siitä verestä tehtiin plasmaa, jota sitten äippä tiputteli mun simmuun seuraavina päivinä. Sain antibiootin suun kautta, ihan samaa lääke muuten, minkä äippä oli jo aloittanut. Äippä uskalsi vasta toisella kerralla kertoa silmälääkärille, että olinkin saanut antibioottia jo useamman päivän ajan. Lääkäritäti sanoi, että se on tosi hyvä ja saattoi jopa pelastaa tilannetta. Kolmenlaisia tippoja sain lisäksi. Silmätipaksi löytyikin laajakirjoisempaa lääkettä kuin akvakol, toisin kuin päivystysklinkan lääkäritäti väitti. Kaikkia kolmia tippoja piti laittaa 4 tunnin välein.  Onneksi viikolla Hilun äippä tuli laittamaan niitä, kun äippä ei ollut kotona. No minähän totuin niihin sitten jo, enkä viitsinyt pistää hanttiin, kun tunsin, että ne auttaa.

Kontrollissa muutaman päivän päästä tilanne oli vieläkin paha, puhkeamisvaara oli edelleen olemassa, koska simmu pullotti, mutta tulehdus oli hieman hellittänyt. Vaihtoehdot hoidoille olivat joko koko silmän poisto tai mikrokirurginen siirre, jos silmä ei parane itsestään. Johanna-lääkäri kuitenkin sanoi, että kissojen silmät ovat ihmeellisiä paranemaan, että toivoa vielä on. Kolmannessa kontrollissa reilun viikon päästä simmu oli jo selvästi parempi. Haava oli pienentynyt ja tulehdus lähes hävinnyt. Johanna-lääkärikin huokaisi helpotuksesta, silmässä ei ole enää puhkeamisvaraa ja se tulee paranemaan. Simmua ei tarvi leikata pois. Minäkin huokaisin helpotuksesta ja ristin pikkuiset punaiset tassuni.

Nyt noin kuukauden kuluttua pahimmasta pidän simmuani ihan auki jo, antibioottikuuri on loppu, mutta tippoja vielä äippä laittaa kolme kertaa päivässä. Ensi viikolla käydään vielä näyttämässä simmua, mutta haava on jo umpeutunut. Olemme ikikiitollisia ihanalle Johanna-lääkärille Katse-klinikalle. Niin ystävällistä eläinlääkäriä saa hakea! Suosittelen vahvasti kaikille, joilla on simmuongelmia! Isot klinikat eivät jousta ajanvarauksissaan, mutta onneksi on näitä ihania eläinlääkäreitä, jotka näkevät eläimen hädän. Kannatetaan näitä käyttämällä heidän palvelujaan. Äippä ei edes tiennyt tällaisen Katse-klinikan olosta Lielahdessa. Se on perustettu sinne viime syksynä. Iso punainen peukku Katse-klinikalle, pelastitte minun simmuni, vaikka hoito viivästyi väärän hoidon ja diagnoosiepäilyn takia päivystysklinikassa!!

5.6.2020

Heippa kaverit. Nyt nautitaan kesäpäivistä ja tarhailusta. Olen voinut oikein hyvin, kiitos kysymästä. Kävin myös Anne-lääkärillä ja hänkin sanoi, että minun sydämeni tilanne on pysynyt ennallaan. Wautsi ! Vähänkö ihanaa! Mä muuten kävin ihan yksin siellä lääkärissä, joo o, ihan totta. Sinne ei päässyt äippäkään, kun oli semmonen koronajuttu. Äippä odotti autossa. Mun linjatkin oli pysyneet kuosissa. Olin kasvanut vain 100 grammaa. Äipän mielestä mä oon hoikka. Mut voi ei, minunkin pitää kuulemma mennä jo viemään kiviä hammaslääkäriin. Se kai keräilee niitä, kun Romeo ja Rasmus kävivät justiinsa. Äippä sanoi, että kesän aikana minä, Jesse ja Jaggekin kai mennään. Jerryn ei kai tarvi mennä.

Muuten tosta Jerrystä semmoista, että sitä on pakko pitää hiukan ruodussa. Olen sanonut sille, että sen pitää kysyä multa lupa, jos se haluu lähestyä mua. Jerry kysyi silmät pyöreenä, että jaa miksi!! No siksi, että minä olen nyt Naisvantteroiden puheenjohtaja, kröhömmmmmm. Ai eiks Romeo ole julkaissut vielä hallituksen kokouksen pöytäkirjaa vai !!? Oouu... no nyt tiedätte. Katos kun toi meidän Mocca lähti taivaaseen, niin mun pikkuharteille lankesi tällainen vastuullinen tehtävä. Ans kattoo ny mitä mä keksin. Pidin jo Minan kanssa Zoo missa Naisvantteroiden etäpalaverin. Ai kuka Mina, no Minahan on meidän etäjäsen. Se on Jerryn ja Delin tyttö, mut se asuu äitinsä ja vaarinsa ja veikkansa kanssa kaupungissa. Se on vielä aika nuori tai niinkun coonilapsi. Se leikkii ja riehuu kuulemma vaarinsakin kanssa. 

Mä muuten tykkään erityisen paljon olla tossa meidän takaterassilla, kun siitä näkee hyvin, kun rastaat pompottelee nurmikolla. Kyllä mä pääsen iltatarhaankin useimmiten Jerryn ja Romeon kanssa. Ne ovat meidän aktiivisimmat tarhailijat. Ollaan me väliin koko kuusikko siellä. Ihmettelen vaan, että äippä nyppii kaikki kukat pois tarhasta, ettei pörriäiset tule sinne. Mustassa taulussa kuitenkin on sanottu, että pelasta pörriäinen. Ihan tarhan verkon takana on pörriäisiä. Oon koittanut pelastaa niitä, mutta mun pikkutassu ei mahdu siitä verkon välistä. Äippä aina sanoo, ettei niihin saa koskea. Kuulemma kaikki pörriäiset jotka surisee, pitää antaa mennä ohi. Jaa miksi!!? Äippä pelottelee, että niillä on kuulemma piikit. No mutta niinhän on mullakin.... Mäkin oon itekin kuulemma pörriäinen, ainakin äipän mielestä iltaisin, kun tulen pörräämään sen jalkojen päälle.

Mut nyt mun tarvii lopettaa, joten pitääkää hauskaa kesää!! 

11.1.2020

Terve, enpäs olekaan ehtinyt kirjoitella aikoihin. Kesä ja kärpäsekin ehtivät mennä. Joulu vielä tuolla olohuoneessa seisoo, mutta pudottelee turkkiaan niin, että äippä sanoi, että Joulu saa lähteä tänä viikonloppuna. Sitä vaan ihmettelin, että miksi Joulu saa seistä vesikipossaan ja me ei saada!!?

Olen muuten voinut mainiosti ja olen ottanut painoakin toista kiloa leikkauksen jälkeen ja silti olen eläinlääkäritädin mukaan erittäin sopusuhtainen ja sopivan painoinen. Moccakin kävi lääkärissä ja sai haavan masuunsa. Sen jälkeen kun Moccan haava parani, niin me ollaankin tyttöjen kesken riehuttu... hih. Jerry toki haluaa aina leikkiä meidän kanssa ja kyllä me poika otetaan mukaan leikkeihin. Kävin minä kontrollissakin tuossa syksyllä. Sydämessä ei ole vajaatoimintaa eikä sivuääntä. Mutta vaikka se ei ole tervekään, niin päätimme äipän kanssa, että ei murehdita tulevaa vaan nautitaan tästä päivästä, sillä vain tämä päivä meillä on. Eihän me kukaan tiedetä, kuinka kauan me eletään. Minä olin kyllä surullinen, kun meidän Tomppakin lähti marraskuussa. Tomppa oli tosi kiltti ukkeli. Semmosta.

Ai niin kummallista. Äippä piti vuokralla tuota työhuonettaan koko syksyn. Sieltä kuului kauheeta juoksun ja pomppimisen ääntä ja välillä naukunaakin. Äippä näytti mulle, että siellä asuivat meidän etäjäsen Deli vauvojensa kanssa. Sitten yhtenä päivänä tässä jotain viikko sitten, äippä kantoi ne autoon ja sanoi, että nyt vauvat ja Deli lähtevät koteihinsa. Höh,  ai tää ei ollutkaan niitten koti. Olisin mä mieluusti leikkinyt niitten vauvojen kanssa. No voikaa vauvat hyvin !!

15.5.2019

Heippa! Minulle, Pikku-Mangolle  ei kuulu ollenkaan hyvää :( Minut jouduttiin leikkaamaan enkä nyt voikaan perustaa perhettä Jerryn kanssa. Äippä vei minut lääkäriin ja lääkäritäti oli minusta huolissaan. Aika näyttää, miten kaikesta selviän, mutta nyt kävin uudestaan lääkärissä, niin minulla on haava masussa. En tykännyt yhtään, kun äippä puki minulle semmoisen putkipuvun päälle. Toivokaa mulle onnea, että toivun leikkauksesta hyvin. Äippä on surullinen puolestani, mutta näennäisesti voin ihan hyvin. Ehkä kerron myöhemmin enemmän, mutta nyt en jaksa. Nyyh. Sanoin Romeolle, että miettii meidän painiseuran strategioita uusiksi.

23.1.2019

Mulla on yksivuotissynttärit !! Onnee mulle :)

3.12.2018

Hohoiii... missä kaikki miehet ovat. En siis tarkoita mitään sinisiä keskenkasvuisia reppureissaajia!  Äippä ei oikein tykkää, kun huutelen miehiä näin nuorena, kun olen vasta 10kk ikäinen. Vasta kolme viikkoa sitten edellisen kerran teki mieli miukkasta silleen uodosti, että Jerry tuli reppuselkään. Hölmökö se on. En mä sitä jaksa kantaa!! Äippä laittoi mut taas työhuoneeseen ihan yksin ja siellä on ihan tylsää!! Onneksi Jesse tuli mun kaveriksi sinne. Äippä sanoi, ettei sillä ollut puhtaat jauhot pussissa, vaan se himoitsi mun ruokaa. Ei voi olla totta! Ette tiedä, mitä täällä äijälaumassa saa kokea! Onneksi me Moccan kanssa pidetään yhtä ja suunnitellaan kaikkea hauskaa noiden ukkojen pään menoksi. Ja onnea pikku-Delille hienoista todistuksista. Me naiset pidettiin likalle peukkuja.

Ai jaa, meinaatko, etten kirjoittanut maa ilman näyttelystä mitään. En mä viittinyt ainaskaan vielä, kun Jerry tais jo kirjoittaa. Jagge kertoi, että oli nähnyt mun kauniin äitini Kuopion näyttelyssä. Matilda-äitini oli päässyt oikein CatWalkille esiintymään. Wau! Onnea äiti! Äiti on mun idoli. 

22.7.2018

Nonnih, minäkin kävin esiintymässä mallinäytöksessä Kempeleessä. Romeo sanoi, että se on muka jokin eskari, mutta kyllä mä ihan oikeassa näytöksessä olin. Vaarit ovat kertoneet mulle niistä ja nyt pääsin näkemään ihan ite, mitä se tarkoittaa. Mua ei pelottanut sitten yhtään. Jerryä vähän ujostutti, mutta minä tyttö se vaan katselin ihmetellen ympärilleni, enkä ollut moksiskaan kauheasta hälinästä ja kissavilinästä. Ekana päivänä tuomarisetä Martti ihasteli minua. Hän sanoi, että supervartaloinen ja minulla on asiaankuuluvat maine coon jalat ja tassut. Tuomari-setä sanoi rakastavansa minun kasvojen mutkia (profiilia). Mekkoni oli superkunnossa hänen silmäänsä. No tottahan toki, kun olin käynyt kylvyssä ja äippä oli kammannut sen. Tuomarisedän mielestä olin fantastisen ystävällinen. Hahaa,  osaan minä sanoa vastaankin, mutta siellä kyllä esitin kaikki parhaat puoleni. Minulla oli kilpailijakin, mutta minut valittiin ykköseksi. Esiinnyin värikisassa ja tuomarin paras -kisassa äipän mielestä superhienosti.

Me oltiin yötä Vihilahdessa semmoisessa ilmaporttihotellissa, kuulemma jokin lentohotelli. En olekaan koskaan aiemmin ollut hotellissa, mutta onneksi Jerry oli mun kaa. Me ajettiin sinne meidän vantterakulkukuneuvolla. Hotelli oli semmonen huone, jossa oli kaksi sänkyä, tuoli, pöytä, hiekkalaatikko ja ruokakupit! Meillä oli tosi kivaa Jerryn kanassa, kun me pompittiin äipän ja sen siskon peittojen päällä. Minä metsästin varpaita ja sekös oli kivaa ainakin minusta :) Romeo sanoi mulle, että tarkista hotellin sängynalustojen siisteys, mutta mun ei tarvinnut, kun äippä teki sen jo ennenkuin päästi meidät pois asuntoautoistamme. Äippä antoi huoneen siisteydestä kympin ja sanoi sen olevan harvinaista. Sängynaluset olivat aivan puhtaat! Musti ja Mirri oli jopa varannut sinne pienen lahjan meille, kiitos!

Näyttelin sunnuntainakin ja silloin mua arvosteli Lene-tuomaritäti. Hän kehui minua ihan hirmuisesti ja sanoi, että minulla oli sen päivän hienoin maine coon mekko, kröhöm....  Tuomaritädin mielestä olin supersöpö vauva, mutta ihan oikeastihan minä olen jo iso tyttö, nih, ettäs tiedätte! Meillä oli kova kilpailu tuomarin paras -kisassa ja tuomari sanoi, että hän voisi valita meidät kaikki, kun olimme kaikki niin hienoja vauvoja.

Äippä kehui minua ja ihmetteli, miten olinkin niin rentona siellä. Meillä oli Jerryn kanssa siellä vihreä kupoliteltta, jossa me sitten väliajat huilattiin. Jerry änkes vähän väliä piiloon hiekkalaatikon taa, mutta meikätyttö rentoutui siellä aivan kuin olisin aina ollut siellä. Se oli oikeastaan ihan kivaa, joten äippä lupasi, että pääsen jatkossakin näytöksiiin ja minusta tulee oikea huippumalli, kunhan käyn näytelmäkoulua lisää. Ai koska menen seuraavan kerran? Mä en ihan oikeesti tiiä, sun pitää kysyä mun äipältä. Ai niin Anne-kasvattajaäippäni, mä matkustin todella hienosti!

29.6.2018

Moikka! Minä olen Mango ja virallisesti Haapamäen Clara Loviisa. Olen Teiskon Vantteroiden Naisjaoston juniorijäsen. Muutin Teiskoon Helatorstaina kotoani Kuopiosta, mutta sain nyt vasta luvan aloittaa blogini. Minulla olisi ollut jo tovin paljon kirjoitettavaa. Minä en ollut moksiskaan näistä isoista äijistä täällä, sillä minulla oli siellä Kuopiossa ihan yhtä isoja kavereita. Siellä on Luukas, joka on isäni velipuoli eli Rasmuksen ja Hilun poika. Sitten siellä on tietty isäni Pietu, joka on Jaggen poika ja äitini Matilda. Jille, joka muuten on Suomen huippis, on Rasmus-isovaarini sukua myös. Ja on siellä muitakin kivoja kavereita. Äitini ja systerini oli kuulemma mua ikävä sen jälkeen kun lähdin. Mutta mä olen jo iso tyttö ja pärjään hyvin täällä Teiskossa.

Minä kun saavuin tänne, kukaan ei suhissut eikä murissut minulle ja arvatkaas miksi? No ei ne uskaltaneet, koska minä suhisin ja murisin kaikille paitsi mun isän Pietun isälle eli mun Jagge-vaarille. Teiskon Vantteroiden puheenjohtaja Romeo ja Vanhin Tomppa tulivat ensimmäisenä tervehtimään minua ja toivottamaan minut tervetulleeksi. Naisjaoston puolesta Mocca oli tosi iloinen, että minä tulin. Hän kun oli jo hetken aikaa ainoa nainen täällä äijälaumassa.

Minun apuvalmentajakseni nimettiin Jerry, mutta hän on vasta harjoittelemassa painivalmentamista, sillä hänkin on vielä teini. Hän minua kolme kuukautta vanhempi, joten leikimme paljon yhdessä. Mocca ja Jesse ovat ryhtyneet minun varsinaisiksi painivalmentajikseni. Jesse on iskän serkku ja semmoinen hirmu vanttera, kiltti setä, jonka kanssa juoksen kilpaa. Jerryn kanssa juoksen myös, mutta se on hirvee kaahailija.

Minulle sattuikin pikkuvahinko toukokuun lopulla, mutta se on pitkä ja uskomaton tarina. Jos maltatte, niin kerron sen sitten seuraavalla kerralla, mutta nyt minun pitää mennä nukkumaan, kun äippäkin menee nukkumaan. Nukutan äipän hyppimällä sen peiton päällä ja hyökkimällä liikkuvan peiton kimppuun. Äippä tykkää siitä. Heippa!